Arkisto: joulukuu 2011

Ropecon uhkaa peruuntua!

torstaina 15. joulukuuta 2011

Järkyttävä Eero Tuovisen haastattelu on suistanut conitean täydellisen epätoivon mustiin syövereihin. Haastattelun julkaisi 13.12.2011 Suomen ainoa virallinen roolipeliskenen tiedotuskanava, Roolipelitiedotus.

Haastattelussa Tuovinen toteaa: ”Ropeconissa käyminen on tuntunut kovin stressaavalta ja verrattain tarpeettomalta viime vuosina, joten saatan pudottaa sen ensi vuonna ohjelmastani.”

Nyt koko Ropeconin kohtalo siis keikkuu uhkaavalla vaakalaudalla. Nimittäin jos Eero Tuovinen ei tule, niin koko Ropeconin perustahan putoaa silloin pois. Tapahtumalla ei enää olisi mitään merkitystä!

Kiistat alkoivat jo siitä, kun Ropecon aikoi käyttää Tuovisen vastaanotossa Dipolin omaa punaista mattoa. Alustavissa neuvotteluissa oli suullisesti luvattu, että punainen matto olisi aivan uusi.

Toisin kuin Tracon, Ropecon ei myöskään halunnut antaa Tuovisen henkilökohtaiseen käyttöön ilmaiseksi kuin Takan, Polin ja Palaverin ja puolet Luolamiehen myyntipöydistä. Alustavissa neuvotteluissa Sali 1 kuitenkin oli vielä mukana. Siitä olisi tehty Eero Tuovinen -temppeli, jossa Ropeconin kävijät olisivat voineet palvoa Tuovisen luonnollisen kokoista patsasta.

Viimeinen pisara oli, kun paistetut peltopyyt olisi tarjottu hopealautasilta, vaikka raiderissa nimenomaan sanottiin, että lautasten piti olla kultaisia. Toiseksi, palvelustyttöinä olisivat toimineet conitean tytöt vaikka luvattiin 16-vuotiaita meidoja.

Burger Games nähty lounaalla!

lauantaina 10. joulukuuta 2011

Luotettavan tuntuinen juoru kertoo, että itse Mr. Burger Games eli Ville Vuorela on nähty 9.12. lounaalla Petri Hiltusen kanssa Forumin Food Courtin Southern Fried Chicken -ravintolassa! Hiltunen vastasi tiettävästi siihen tärkeään kysymykseen ”Yes”.

Emme valitettavasti kuitenkaan kuule ensi kesänä hääkellojen soittoa vaan kyseessä onkin ilmeisesti hiljattain 11 vuotta täyttäneeseen ja eniten myytyyn suomenkieliseen roolipeliin, Praedoriin liittyvä suunnattoman valtava salainen projekti, joka tulee räjäyttämään koko ropeskenen täysin ällikällä!

Toinen luotettavan tuntuinen juoru kertoo, että Ropeconin conitea on koostumukseltaan noin 74,2 % sama kuin viime vuonnakin, tosin osa henkilöistä on vaihtanut toiseen tehtävään kuin missä ei viime vuonna ollut. Lisäksi conitean koostumus näyttää nyt ikävästi siltä, että sen kaikki parhaat paritukset on jo käytetty, eli coniteaslashia tuskin ilmestyy lisää vuonna 2012.

ConTextin päätoimittaja vaihtuu!

perjantaina 9. joulukuuta 2011

Luotettavan tuntuinen huhu kertoo, että ConText 2012:n päätoimittaja on eri kuin mitä aikaisempina vuosina ei ole ollut!

Toinen tuore huhu kertoo, että Ropecon 2012:n Conitean kokoonpano julkaistaan tiistaina 6.12.2011. ConText seuraa tapahtumia aivan ajan hermolla syrjäsilmä tiukkana.