Arkisto: maaliskuu 2011

Ropecon tiedottaa: Democon 16.4.2011 klo 9-18 toimintakeskus Hapessa

sunnuntaina 27. maaliskuuta 2011

Ropecon tiedottaa kaikkialla muualla paitsi Ropeconin sivuilla ja blogissa:

Democon on noin 10-18-vuotiaille nuorille suunnattu pelitapahtuma, joka järjestetään Nuorten Toimintakeskus Hapessa 16.4.2011 klo 9 – 18. Paikka on Helsingissä, osoite on Sörnäisten rantatie 31.

Tapahtumassa tutustutaan perinteisten, pöydän ääressä pelattavien roolipelien lisäksi live-roolipelaamiseen eli larppaamiseen, korttipelaamiseen, lautapelaamiseen sekä miniatyyripelaamiseen.

Tarjolla on sekä tietoa että tekemistä, sillä Democonissa pääset myös ohjatusti pelaamaan itse ja/tai kavereidesi kanssa!

Tapahtumaan kannattaa suunnata erityisesti niiden, joita peliharrastus kiinnostaa mutta jotka eivät ole aiemmin sitä kokeilleet. Myös itse jo pelaavien kannattaa saapua! Democon on oiva tilaisuus esitellä myös omille kavereilleen mistä peliharrastuksessa oikein on kysymys.

Democonin järjestää Ropecon-tapahtuma.

Ropecon on Suomen suurin roolipelialan tapahtuma, joka houkuttelee Espoon Dipoliin vuosittain nelisentuhatta alan harrastajaa. Vuonna 2011 Ropecon järjestetään 29.-31. heinäkuuta.

Jos innostut Democonissa, suuntaa ihmeessä myös Ropeconiin!

ConText-blogin kommentit tarkistetaan jatkossa etukäteen

sunnuntaina 27. maaliskuuta 2011

Suomessa säädetty uusi laki asettaa keskustelupalstojen ylläpitäjät vastuuteen kaikista kirjoituksista, joten kaikki ConTextiin tulevat kommentit tarkistetaan tästä päivästä lähtien etukäteen. Ne saattavat ehkä ilmestyä näkyviin joskus, jos ne viitsitään tarkistaa.

Tiedoksi Suomen viranomaisille: vastuu Facebookin like-nappulan kautta Facebookiin tulevista kommenteista kuuluu Mark Zuckenbergille ja häneen kannattaa ottaa yhteyttä syyteasioissa. Näissä tapauksissa vaadimme ConTextin puhtaan maineen säilyttämiseksi myös Zuckenbergin mahdollisimman kiireellistä kansainvälistä etsintäkuuluttamista, jotta hänet voidaan saada vastuuseen törkeistä rikoksista raskauttavien asianhaarojen vallitessa joukkotiedotusvälinettä käyttäen.

Dipoli kyllästyy henkisillä energioilla ennen Ropeconia!

tiistaina 1. maaliskuuta 2011

21.12.2012 Maya-intiaanien Long Count -kalenteri se sitten ottaa ja päättyy. Ja alkaa alusta.

Niinpä ennen Ropeconia Dipolissa järjestetään 9.-10.4.2011 tapahtuma nimeltään 2012 NYT – UUSI AIKA – UUSI IHMINEN. Tapahtuman tärkeimpänä innoittajana on ollut Päivi Kaskimäen telepaattinen neuvottelu sielutasolla Jose Argüellesin kanssa.

Tapahtuman ohjelmasta päätellen vuonna 2012 tapahtuu muun muassa kvanttihyppy ja tietoisuuden spiraali suoraan Atlantikselta aina vuoteen 2012 asti. Asiassa jokin osuus on myös Maltan temppeleillä, kristallilapsilla, lemurialaisilla energioilla, Thothin kuuluisalla smaragditaululla, forgelaisilla peleillä, astrologialla sekä varmasti myös viljaympyröillä, onhan mukana viljaympyröiden Grand Old Man, Veli Martin Keitel.

Voimme jo tapahtuman web-sivuistakin suorastaan aistia ne hämmästyttävän korkeat värähtelytaajuudet, jotka varautuvat Dipoliin parahultaisesti juuri Ropeconia silmälläpitäen! Coniin tulijoiden kannattaa myös varautua kaikenlaisiin ilmiöihin, joita tällainen väkevä henkisyyden konsentraatio vielä kaikuu pitkään tuon hienon tapahtuman jälkeenkin.

Cantinassa kävijät varmasti aistivat ihmiskunnan hienoa yhteistä ykseyttä sekä korkeammalle tietoisuuden tasolle nousua (ainakin ohrajuoman avustuksella, jos ei muuten). Syytä on myös vilkuilla, josko Alvarin aukion nurmikkoon muodostuisi vilja- … siis nurmikkoympyröitä. Ja tarkkailla tuntuuko sielutasolla telepaattista yhteyttä Jose Argüellesiin.